VICTORIA OY

Victoria Oy (perustettu v. 1985) on yksityisomisteinen perheyritys, jonka toimialaa ovat urheiluvälineiden tukkukauppa, vaatteiden tukkukauppa ja promootiotuotteet. Sisaryritys Westend Musical Instruments toimii lisäksi elektroniikka/audioalalla.

Urheiluvälineisiin liittyvä osaaminen sai alkunsa 80-luvulla, jolloin Heikki Holvikari oli Suomen ensimmäinen sulkapalloammattilainen.

Vaatetusosaaminen syntyi Heikin isän, teollisuusneuvos Ove Holvikarin kautta. Hän oli tuolloin Suomen Vaatetusteollisuuden Keskusliiton puheenjohtaja ja perheellä oli myös kolme vaatetustehdasta Suomessa (perustettu 1950). Myöhemmin tehtaat myytiin ja tuotanto siirtyi pääasiallisesti Turkkiin.

Promootiotuotteiden myynti alkoi 90-luvulla ja yhtiöllä oli Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva jatkojalostustuotanto (paino, brodeeraamo ja lasermerkintä). Parhaimmillaan työntekijöitä oli noin 50.

2000-luvulla Victoria oli mukana lähes kaikissa suuryritysten brändijulkaisuissa ja promootioissa. Victoria oli myös Nokian lisenssinhaltija vastuualueenaan promootioihin liittyvät erikoisprojektit Euroopassa ja Afrikassa.

Nykyään yhtiöllä on osto-organisaatio Kiinassa ja Turkissa, vaatetuotanto Turkissa sekä pitkäaikaiset suhteet Euroopan suurimpiin promoalan tukkuihin. Westend Musical Instrumentsin kautta Victorialla on myös elektroniikka-alan valmistus, hankinta ja laadunvalvonta Kiina Shenzhenissä.

Palvelumme

tausta4 victoria

Katso myös

Victoria Oy

mobile +358400811165
heikki.holvikari@victoria.fi

Billing address:

Rantamäki 1 B4
02230 Espoo
Finland